Tänäänkin ollut pientä ongelmaa ja kirosanojen huutamista, mutta lopultakin ajokausi on avattu ja pyöräkin tuntui olevan innolla mukana keväässä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Paljon on vielä silti tehtävää ja fiksattavaa, kuvia mahdollisesti tulossa myöhemmin.
Category Archives: Kategorisoimaton
Kuutiomäärän tuplaus
Tällä artikkelilla on tarkoitus ottaa kiinni viimeisen kirjoituksen jälkeen tapahtuneita tapahtumia.
Norja-reissun jälkeen pyörä kulki hienosti marraskuuhun asti. Pari päivää sen talviteloille laittamisen jälkeen huomasin pyöräkuumeen taas nousseen. Lähes yhtä nopeasti päätös tehtiin kun viimeksikin ja pian valmistauduin lähtemään Seinäjoelle uutta pyörää katsomaan. Matkaa yhteen suuntaan on lähes 300 km.
Sovin liikkeen kanssa että jos uusi pyörä miellyttää minua niin tehdään suoraan vaihto ja jätän uskollisen rautaratsuni jälkeeni ja ratsastan illankoittoon uudella kaksipyöräiselläni. Matkalla oli hieman kylmä, sillä ajosaappaat irvistävät ilkeästi edestä, jolloin tuuli ja vesi pääsivät käsiksi sukkiin. Mielessä tietysti taas pyöri että olisihan niitä vaatteita enemmänkin voinut laittaa.
Matka sujui hyvin ja perillä minua tervehti pari mukavia myyjiä. Keitettiin siinä kahvit ja vein uuden pyörän koajolle. Ero oli niin sanotusti huomattava, sillä uuden pyörän kuutiomäärä on hieman yli kaksinkertainen vanhaan verrattuna (535 vs 1100). Aluksi pelästyin kun hieman muunnellut ilmanputsarit nappasivat housunlahkeesta kiinni kaasua väännettäessä, mutta vaihtohan siitä tuli ja lähdin kohti kotia.
Matka kotiinpäin oli raskaampi, sillä huomasin hieman lähtöni jälkeen että vilkut eivät toimineet. Myös pimeän tultua alkoi takimmainen pytty reistailla ja pyörä kävi välillä vain yhdellä pytyllä. Huomasin että tukkimalla hieman ilmanputsaria, sain pyörän käymään taas molemmilla pytyillä ja matka jatkui. Lopuksi alkoi olla jo niin pimeää että tummentamattomat ajolasit olisivat olleet hyödylliset, mutta tämä menköön samaan kategoriaan ohuiden sukkieni kanssa.
Lopulta pääsin perille, eikä pyörää sen enempää ehditty ihmetellä, sillä kello oli jo paljon. Seuraavaksi olisi luvassa uuden pyörän kunnostus ensikesää varten!
Sivustoa päivitetään
Ensikesä lähenee jo kovaa vauhtia ja uuden pyörän korjaukset ovat hyvällä mallilla.
Aluksi tämä blogi kattoi ainoastaan tämän vuoden reissun Norjaan. Nyt se on siirretty luoti.fi-osoitteen pääsivuksi ja päivitystahtia olisi tarkoitus lisätä. Aluksi päivitän ja piilotan kaikki henkilökohtaisia tietoja sisältävät kirjoitukset. Tämä tarkoittaa sitä että suuri osa kirjoituksista on piilotettuja, mikäli et ole kirjautuneena sisään. Jos oikeasti tahdot lukea myös piilotettuja kirjoituksia, ole hyvä ja ota yhtyettä.
Stay tuned…
2011 Norja
Ensin sitä täyttää 15, ajaa mopokortin ja tuntee olevansa vapaa kun pääsee itse moottoriajoneuvolla minne haluaa. Sitten räpsäyttää silmiään ja onkin jo “vanha”, kesäloma kuluu töitä tehdessä, eikä aikaan saa mitään ikimuistoista.
Kunnes kaksi kaverusta saa idean: “Nyt lähdetään NORJAAN!” Telttamajoitus, luonto ja mielenrauha. Tavoitteena olisi lähteä 29. päivä ja olla takaisin perillä 9 päivän päästä eli 7.8.
Alkuperäinen matkasuunnitelma
Tarkoituksena ei ole tehdä täydellistä matkasuunnitelmaa, vaan lista paikoista joissa olisi kiva käydä. Google maps antaa myös nopeimmat reitit, joka tarkoittaa että koko matka pitäisi ajaa suuria valtateitä. Näitä kuitenkin aiomme välttää ja ajella mieluummin pienillä mutkikkailla kyläteillä. Tästä johtuen ajomatka saattaa venyä 4 000 km:n ja aika sen mukaan.
Google Mapsiin tehty matkasuunnitelma (Matkasuunnitelman pisteet eivät ole levähdys / yöpymispaikkoja)
Blogin päivitys
Miksette päivitä tilaanne Facebookkiin? Google+:n? Twitteriin?
Vastaus tulikin jo kysymyksessä. Jos jokaiseen palveluun olisi erikseen päivitettävä kuulumiset, ei matkalla muuta ehtisi tehdäkään. Lisäksi blogista on helppo tulostaa kaikki kirjoitukset itselleen ja säilöä omiin arkistoihinsa, joista niitä saa vielä vuosienkin päästä lukea.
Blogia on tarkoitus päivittää mieluummin useasti ja lyhyesti kuin harvoin ja pitkästi. Ideana olisi myös lisätä mukaan paljon kuvia matkan varrelta. Mukanamme ei ole tietokonetta, josta johtuen parhaiten meidät saa kiinni kommentoimalla tätä blogia.
Kulkuneuvot
Kulkuneuvoina toimii Chopper-tyyppinen XV535 -91 ja Honda CBR 600F -89. Mielestämme uusilla pyörillä matkustaminen on niin helppoa ja vaivatonta että tahdomme lisätä reissuumme jännitystä ja jännittää koko matkan kumman pyörä kestää loppuun asti, tai siis pidemmälle..